Tarjoamme hyvinvointialueille ammatillista tukihenkilötoimintaa, jolla tuetaan sekä autetaan sosiaalihuoltolain mukaisessa asiakkuudessa tai lastensuojelun avo- tai jälkihuollon asiakkaina olevia lapsia ja nuoria.
Jälkihuollon tarkoituksena on tukea nuorta kasvamaan omillaan toimeentulevaksi aikuiseksi.
Kotiin tehtävät palvelumme jakautuvat kolmeen eri palveluun: perhetyöhön, tehostettuun perhetyöhön ja kotiin tehtävään perhekuntoutukseen.
Kotipalvelun tarkoituksena on vahvistaa tuen saantia lasten ja lapsiperheiden haasteisiin ja ongelmiin varhaisessa vaiheessa ja vastaten perheen tuen tarpeeseen.
Laitoshoidossamme keskeistä on lapsen tai nuoren kuntoutuminen, lapsen yksilöllisyyden huomioiminen palvelun toteuttamisessa ja suunnittelussa, voimavarakeskeisyys sekä panostaminen terapeuttisen omaohjaajatyöskentelyyn.
Perhehoitopalvelumme sisältö räätälöidään sijoitettavan lapsen ja perhehoitajan tarvitseman tuen perusteella.
Tarjoamme tuettuja ja valvottuja tapaamisia sosiaalihuoltolain 27 §:n mukaisena palveluna.
Tarjoamme hyvinvointialueille tukiperhepalvelua sosiaalihuolto- ja lastensuojelulain mukaisena palveluna.
Tarjoamme ympärivuorokautista perheterapeuttista perhekuntoutusta valtakunnallisesti.
Tarjoamme sosiaalihuoltolain ja lastensuojelulain mukaisia palveluja valtakunnallisesti useimmilla hyvinvointialueilla. Monipuoliset lastensuojelupalvelumme muodostavat laadukkaan ja tutkitusti vaikuttavan kokonaisuuden.
Meillä on yli 60 vuoden kokemus lastensuojelutyöstä Suomessa. Räätälöimme palveluitamme joustavasti niin, että jokainen asiakas saa juuri oikeanlaista tukea omaan yksilölliseen tilanteeseensa.
Vaikuttavat palvelumme mahdollistavat sen, että tuen piirissä olevat lapsi ja perhe voivat tarvittaessa helposti siirtyä palvelusta toiseen.
Lastensuojelutyömme on moniammatillista ja tavoitteenamme on saada aikaan pysyviä muutoksia lasten ja perheiden hyvinvointiin. Palvelujen vaikuttavuuden mittaamisessa olemme edelläkävijä Suomessa.
Olemme palveluiden vaikuttavuuden mittaamisessa edelläkävijä Suomessa. Haluamme näin edistää kestävien ratkaisujen syntymistä lasten ja perheiden elämässä.
Tutkimustemme mukaan toiminnallamme on aidosti positiivisia vaikutuksia yhteiskuntaan. Pystymme auttamaan lapsia ja perheitä vaikuttavasti jo silloin, kun perheen voimavarat ovat vähenemässä.
Tuotamme laadukkaita lastensuojelupalveluita, joita arvioimme ja kehitämme jatkuvasti vastaamaan paremmin muuttuviin palveluntarpeisiin. Tavoitteenamme on saada aikaan pysyviä parannuksia lasten ja perheiden hyvinvointiin.
Meille on tärkeää, että pystymme auttamaan lasta ja perhettä parhaalla mahdollisella ja juuri heidän tarpeisiinsa vastaavalla tavalla. Lapsilla ja perheillä on myös mahdollisuus siirtyä palveluistamme toiseen – kevyemmästä tuesta vahvempaan ja päinvastoin – tarpeiden muuttuessa. Kaikki palvelumme ovat räätälöitävissä yksilöllisesti.
Panostamme palveluidemme laatuun ja toiminnan kehittämiseen. Tämän tueksi keräämme säännöllisesti asiakaspalautetta. Palveluidemme korkealaatuisuus on meille kunnia-asia. Jokainen työntekijämme on sitoutunut työssään edistämään lasten hyvinvointia.
Ketteränä ja innovatiivisena toimijana olemme kehittäneet myös digipalveluja lasten ja perheiden auttamiseksi.